RauhanSydän

Pelko.

Pelko on todella voimakas kokemus. Se vie mukanaan, ottaa valtaansa. Sitä on vaikea kyseenalaistaakkaan, kun se niin voimallisesti vyöryy päälle. Sydän hakkaa ja hikoiluttaa. Se lamaannuttaa, vie kaiken luottamuksen ja uskon. Tämä hetki katoaa, koska pelko vie aina mukanaan menneeseen tai tulevaan.

Ensimmäinen kysymys, jonka voi esittää itselleen on, että onko tässä hetkessä mitään pelättävää? Yleensä vastaus on: ei. Nyt minulla on kaikki ihan hyvin.

Jos pelkoa lähtee purkamaan, niin onko siinä mitään todenperäistä? Tiedänkö minä että asiat varmasti tapahtuu niinkuin pelkään? Eikö se ole vain olettamus.

Kun pelko vie mukanaan, sitä yleensä haluaa upottaa itsensä siihen säälittävään olotilaan. Velloa pelon aallokossa. Ei edes halua muutosta oloonsa. Se on niin tuttua ja turvallista. Siinä hetkessä kuvittelee ettei pysty, ei voi, eikä kykene mihinkään muuhun. Ja siinä hetkessä ei varmastikkaan halua kuulla että kaikki on mielestä kiinni. Että itse voi vaikuttaa omaan olotilaansa, ihan vain valitsemalla uudelleen. Mutta silloin kaikkein vähiten haluaa valita tai itse tehdä mitään, silloin haluaa vain vaipua epätoivoon. Eikä edes hyväksy mahdollisuutta poistua olostaan.

Eihän se helpolle tunnu silloin, juuri siinä pohjamutia kyntäessä, että voisi itse päättää olla sen sijaa vain onnellinen. Siihenkin meillä on runsaasti syvään juurtuneita uskomuksia: ettei aina voi olla onnellinen, ei asiat ole niin yksinkertaisia, toisilla on aina paremmin asiat kuin minulla, minä en voi tehdä tälle asialle mitään…. …. Niitä riittää, millä voimme puolustautua onnea vastaan. Aina voimme hylätä itsemme ja uskotella että meidät on hylätty. Vihata sen takia ulkomaailmaa. Huomaamatta, että ulkomaailma vain toteuttaa uskomuksiamme. Ja ulkomaailma muuttuu kun minä muutun.

No, mitä siis silloin voisi tehdä kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle? Ensin on hyvä pysähtyä, tarkkailla asiaa vähän laajemmin, itsensä ulkopuolelta lintu perspektiivistä. Kysyä itseltään, tiedänkö että tämä on totta mihin uskon? Voinko olla varma siitä? Esimerkiksi, että olen maailman onnettomin ja surkein ihminen. Onko se totta, voiko se olla mahdollista? Tai mikä ikinä onkin se kurjuuden ”aiheuttaja”. Katsoa sitä hieman uudelta kantilta. Mihin minun täytyy kyetä juuri nyt. Pitääkö minun olla täydellinen, ennen kuin minut hyväksytään?  Vapauttaa itsensä itse tehdyistä kahleistaan. Minä olen vastuussa vain omista ajatuksistani. Ja vain ne ajatukset minua pyörittää, koska uskon ne todeksi.

Voisinko hetkeksi päästää irti pelostani ja tehdä jotain mikä tuo minulle iloa? Voisinko ihan vain hetken muistaa, ettei ole mitään pelättävää oikeasti. Jos sen pienen hetken haluaisin muistaa sydämessäni olevan totuuden, en voisi enää olla onneton. Sillä siinä hetkessä muistaisin myös, etten ole yksin, en koskaan voi olla yksin. Muistaisin ettei minua olla hylätty, ja ettei minun tarvitse todistaa viattomuuttani ja ansaita syyttömyyttäni. Minun ei tarvitse tehdä mitään, olla mitään, saavuttaa mitään, ansaita mitään, pärjätä missään, osata mitään… että olisin täysin hyväksytty totuuden silmissä. Jumala rakastaa minua juuri näin, Jumala ei voi lopettaa rakastamasta ainoaa poikaansa. Jumala ei näe minussa mitään virheitä. Koska totuudessa ei ole mitään virheitä. Me olemme luoneet vaatimukset ja väittäneet Jumalan vaativan meiltä jotain. Sekin on pelosta tehty tarina. Me olemme täydellisiä ja kokonaisia. Me vain uneksimme epätäydellisyydestä ja siinä unessa olemme tehneet epäjumalia jotka rankaisee ja kiduttaa meitä. Se mikään ei ole totta. Totta on vain rakkaus. Totta on vain se ettemme ole koskaan lähteneet Isämme luota minnekkään, olemme vain nukahtaneet Isämme syliin ja näemme painajaista. Painajaisen voimme muuttaa onnelliseksi uneksi. Se vaatii vain uskallusta luopua pelon tarinoista. Avata silmänsä ja todeta, ettei minun tarvitse selvitä täällä yksin. Minua autetaan aina, kun haluan ottaa apua vastaan. Antautua sille, etten minä voi tietää mikä on minun parhaakseni. Haluan hyväksyä vain Jumalan tahdon, sillä se on todellinen tahtoni. Pelosta käsin en voi rakentaa mitään suurta, mutta avaamalla itseni ja sydämeni totuuden ohjaukseen, voin vain antaa ihmeiden korvata hullut ajatukseni.

Minä tahdon vain, että mieleni parannetaan. Sillä minä en tiedä. Viisaus minussa, ohjaa sinä askeliani totuuteen. Sillä sen minä tiedän, etten halua enää tätä pelkoa, en tarvitse enää tätä tuskaa ja turhautumista. Näytä minulle, mitä olen ymmärtänyt väärin. Minä tahdon nähdä tämän toisin. Auta ja ohjaa minua. Minä siirryn syrjään itseni tieltä, enkä enää vastusta ohjaustasi. Kiitos ❤