Haluatko todella olla onnellinen, vai vain puhua siitä?

Ainoa asia mitä haluat maailmalta on olla onnellinen. Eikö se olekkin perimmäinen syy miksi teet yhtään mitään, että se toisi sinulle onnellisuuden?

Miksi sitten teet koko ajan jotain mikä ei tee sinua onnelliseksi? Verhoat sen velvollisuuksiin ja syyllisyyteen. Kaikki mitä maailmassa ”pitää” tehdä on ihmisen keksimiä vaatimuksia. Kaikki se perustuu uskoon, että olemme erillisiä olentoja ilman mitään tukea ja turvaa. Haluamme olla pieniä ja mitättömiä ihmisiä. Vaikka todellisuudessa olemme Jumalan Poikia. Vain tässä pienuudessamme me voimme uskoa puutteeseen. Kun emme halua ottaa mitään vastaan helposti, vaan kaiken täytyy tulla työn ja tuskan kautta. Me panostamme kehoon niin paljon että olemme unohtaneet, ettemme ole keho. Keho on vain kulkuneuvo, minkä olemme rakentaneet ympärillemme, uskoen että se antaa meille turvan. Sitten suojelemme tätä tomumajaa kynsin ja hampain, koska uskomme että sille voi sattua jotain.

Kehoa voisi verrata autoon. Kuinka paljon sinä keksit viihdykettä ja virikkeitä autollesi? Laitatko autosi dietille, kun se näyttää vähän pullukalta? Vaaditko autoa käyttäytymään paremmin? Hankkimaan paremman työpaikan ja puolison? Eikö tämä olisi ihan mieletöntä?! Näin sinä kumminkin toimit kehosi kanssa, joka edustaa vain majapaikkaa, kun olemme halunneet tulla tähän uneen kokemaan epätäydellisyyttä.

Teimme maailman koska halusimme kokea jotain muuta kuin sen täydellisen Rakkauden mitä me olemme. Halusimme keksiä vastakohtia, että ymmärtäisimme mitä on täydellinen. Koska jos kaikki on täydellistä, ei voi ymmärtää mitä täydellinen on. Täytyy olla ylhäällä, että voi ymmärtää mikä on alhaalla, täytyy olla kaunis, että voi ymmärtää mitä on ruma… Teimme tämän vastakohtien maailman ihan vain huvittaaksemme itseämme, ja ensiksi se olikin hauskaa. Sitten unohdimme nauraa asioille, ja niistä alkoi tulla vakavia ja vähitellen toden tuntuisia. Hetken päästä unohdimme kokonaan, että kaikki piti olla vain hauskaa leikkiä. Sitten aloimme pelätä. Pelko vei meidät syvemmälle tähän unimaailmaan. Aloimme pelätä rangaistusta ja koimme siitä syyllisyyttä. Aloimme pelätä kehon puolesta, koska samaistuimme siihen. Aloimme pelätä toisia kehoja, kun unohdimme että he ovat osa minua. Harha näytti niin todelliselta. Pelon seuraukset veivät meidät mukanaan.

Siinä hetkessä kun unohdimme olevamme osa täydellistä, ja aloimme uskomaan maailmaan, meistä tuli todella heikkoja. Ja heikkoa täytyy puolustaa. Keksimme lakeja ja sääntöjä, uskoen että ne pitää meidät turvassa. Aloimme haalia omaisuutta ja omistaa, koska se tekisi meidät rikkaiksi ja antaisi turvaa. Pelon tunteet me työnsimme piiloon ja syyllisyyden vieritimme toisten kehojen ylle. Oli oikeus vihata, sillä rakkaus oli vain harvojen saavutettavissa ja vain kahden ihmisen välinen asia. Ei rakkaus kuulunut jokaiselle, koska oli niitä pahoja kehoja, eikä ne rakkautta ansainneet. Ja minkä irvikuvan me olemme rakkaudestakin tehneet. Me uskomme, että rakkaus vaatii-omistaa-arvottaa-kieltää-kaipaa-puolustautuu-uhrautuu. Ja tätä me pidämme rakkautena.

Jos nyt hetken malttaisimme istua hiljaa ja kuunnella. Nostaisimme kädet ilmaan ja toteaisimme ettemme todella tiedä. Emme tiedä mitä varten mikään on. Emme tiedä mitä rakkaus on. Emme tiedä mitä meidän tulisi tehdä. Ja pyytäisimme apua. Laittaisimme silmät kiinni ja kysyisimme, mikä on totuus. Jos malttaisimme odottaa sen pelon mölyn laantuvan.

Mitä sieltä löytyisi?

Rauha.

Muisto siitä, ettemme ole eksyneet tähän maailmaan. Että tämä maailma, niin todelta kun se näyttääkin, on vain mielemme tuottama kuva valkokankaalla. Aivan niinkuin elokuvassa olisi näyttelijöitä. Me olemme mielemme sätkynukkeja. Mutta joka hetki meillä on mahdollisuus valita, olemmeko pelon vai Rakkauden sätkynukkeja. Vain itse voi oman sotansa lopettaa, se ei ole kenenkään muun käsissä eikä kenenkään muun syytä.

Totuutta ei tarvitse ansaita, eikä Rakkautta etsiä. Sillä sinä ja minä olemme totuus ja Rakkaus. Täydellinen ei voi muuttua, täydellinen vain on. Me voimme kyllä vastustaa tätä totuutta, mutta ei se saa sitä katoamaan. Me voimme myös kieltää sen, eikä sekään vaikuta siihen mitenkään. Meillä ei ole mitään menetettävää, sillä miten ’ei mitään’ voisi menettää. Olemme vain tehneet arvon ’ei millekkään’ ja valitsemme mieluummin sen kuin totuuden. Oletko joskus saanut pysyvän onnen maailman asioista? Todellisuudessa emme voi olla onnettomia. Vain harhaan uskomalla se on mahdollista.

Haluatko pitää itsesi loukussa aika-paikka tilassa? Vai löytyykö sinulta halukkuus nähdä sen läpi? Oletko halukas muuttamaan mieltäsi kaiken suhteen? Haluatko todella onnellisuutta, vai vieläkö haluat itse hallita elämääsi?

Vain että voisimme muistaa, mikä on todella tärkeätä.

Vihalla ei voi ratkaista yhtään mitään.

Rakkaudessa ei edes ole mitään ongelmaa.

Rakkaus hyväksyy kaiken,

Rakkaus sallii kaiken,

Rakkaus antaa vapauden,

Rakkaudessa kaikki on yhtä,

Rakkaudessa kukaan ei voi loukata toista,

Rakkaudessa ei esiinny pelkoa,

Rakkaudessa olemme täydellisen viattomia,

Rakkaudessa ei ole mitään anteeksipyydettävää,

Rakkaus vain on.

… Ja kaikki muu on mielikuvitusta.

Löydämme tämän rakkauden sisältämme, tekemällä tekemättömäksi hullut uskomuksemme ja antamalla anteeksi.

Elämämme tarinat ovat kuin verho totuuden edessä, emmekä voi nähdä totuutta ennen kuin nostamme verhon edestämme. Sisältämme löydämme jokaisen vastauksen, mitä pyydämme. Jos emme anna ulkopuolellamme tapahtuvan hämätä meitä.

Mikään ei voi häiritä sisäistä ohjaustasi. Jos vain olet halukas kuulemaan.

Undoing the Do-er—Living a Life of True Inspiration – David Hoffmeister