RauhanSydän

Mitä mieltä sinä olet rakkaudesta, voiko pelokkaalla mielellä ottaa vastaan rakkautta jos vain pelkää sen menettämistä? Tarvitseeko Rakkauden hakea hyväksyntää Rakkaudelta?

Tein havainnon, että olen ollut todella omistushaluinen aina. Tottahan se, että on ollut ainut lapsi on vaikuttanut osaltaan siihen ajatukseen, että vain yhtä voi rakastaa, ainakin kerrallaan. Ja kun sen yhden on valinnut, niin sinä sitä sitten ollaan kuin täit tervassa, koska valinnassaan on pysyttävä. Siksi minulla on mennyt koko elämä etsiessä sitä oikeaa. Koska on täytynyt olla varma siitä ettei valitse sitä väärää. Siksi on täytynyt käydä läpi monta väärää, vain huomatakseen sen kaiken hulluuden. Että Rakkaus täytyisi rajata vain yhteen henkilöön, täytyy olla uskollinen ja muihin ei sitten saa vilkaistakkaan. Enkä nyt puhu mistään seksisuhteista, vaan Rakkaudesta. Kuinka me rajataan se, kielletään se, ja vaaditaan se johonkin muottiin. Minä kun olen aina ollut oman tieni kulkija, enkä sopinut mihinkään määreisiin. On ollut myös mahdoton sopeutua tähän kapeakatseisuuteen, mitä olen vasta nyt alkanut ymmärtää kyseenalaistaa.

Miksi meille ylipäätään parisuhde tarkoittaa seksisuhdetta missä ollaan luvattu olla uskollisia toiselle ikuisesti tietenkin (kunnes toinen hairahtuu ”rakastumaan” toiseen)? Toisin sanoen rakkaus tarkoittaa, että täytyy olla intiimi suhde toisen kanssa, vain silloin kerron rakastavani häntä oikeasti. Rakkauttako ei voi olla ilman seksiä? Onko nykypäivänä seksuaalinen vetovoima ainoa mittari kahden ihmisen yhteydestä? Ainoa vaihtoehto miten saa rakastaa? Jos minä en saa osoittaa sinulle rakkauttani fyysisesti, ei se silloin voi olla rakkautta? Niinkö? Me kuvittelemme olevamme niin viisaita ja sivistyneitä. Mutta mikä meitä ohjaa? Vain pelko, joka määrittää rajat Rakkaudelle. Pitää salassa tunteet ja valitsee ja valikoi. Ja vain siksi, että yhteiskunta määrittää miltä rakkaus tulee näyttää, siihen kuuluu mies ja nainen ja 2,5 lasta, omakotitalo ja lemmikki, hyvä työ ja auto. Mutta miten tuohon yhtälöön mahtuu enää Rakkaus? Siinä on kyllä vaatimuksia, ja huolia, ja stressiä, ja pelkoa…. Mutta Rakkaus on epäoleellinen asia. Se että asuu saman katon alla, harrastaa seksiä ja jakaa kauppakustannukset, ei ole vielä Rakkautta. Kehojen yhtyminen ei ole Rakkautta, ilman henkistä yhteyttä. Mutta henkisen yhteyden voi saada ilman kehojen yhtymistä. Kehot on kuin banaanin kuoret, ja jos ajattelet kahta banaanin kuorta yhtymässä toisiinsa??? Todella intiimiä….

Rakkaus ei ole jotain mikä tulee toisen ihmisen kautta, millään muotoa. Se voi kyllä ilmetä toisessa ihmisessä, mutta toinen ei ole koskaan sen alkusyy. Toinen ihminen heijastaa vain ja ainoastaan omia uskomuksiani. Miten minä näen ja koen toisen ihmisen ja hänen käytöksensä on vain täydellinen ilmentymä siitä mitä minä itse uskon ja pidän totena, ja pelkään itsessäni ja itsestäni.

Oletko koskaan tullut miettineeksi, että mitä kaikkea siirrät toisen ihmisen harteille vain koska pelkäät katsoa niitä tunteita itsessäsi? Vaikka karkeana esimerkkinä toinen ei ole rehellinen sinulle, kysyisitkin itseltäsi olenko rehellinen itselleni oikeasti ja todella? Tai toinen ei kuuntele, niin osaanko minä kuunnella todella – vai olenko niin syvällä tarinoissani että kuuntelu unohtuu koska on vain tärkeä saada puhua omaa tarinaansa mielessään ja kuulla vain sen mitä haluaa kuulla.

Tässä maailmassa keskitymme niin paljon kehoihin, erillisiin kehoihin, että unohdamme sen syvemmän yhteyden täysin. Haluamme pitää itsemme erityisinä yksilöinä, ettei siihen ole mahdollista päästä Rakkaudellista yhteyttä mielen tasolla. Vain kehojen on lupa yhtyä, mutta mielet on pidettävä visusti salassa. Ensimmäinen ajatus on että EN minä tuollainen ole tuo toinen on. EN minä käyttäytyisi ikinä noin tuo toinen on hirviö. Mutta jos sanon, että syvällä sisimmässämme meissä jokaisessa on hyvä ja paha, mutta uskallammeko katsoa sitä omaa pahuuttamme, vai siirrämmekö sen toisen vastuulle esittämällä itse pyhimystä. Vaatimalla, että toisenkin täytyy täyttää ne kriteerit, mitkä on itselleen asettanut, ettei vain tulisi paljastaneeksi mitä sisimmässä todella on. Rajoilla ja vaatimuksilla on hyvä piilottaa pelot. Esittää auktoriteettia. Siirtää syrjään Rakkaus ja välittäminen.

Entä jos ihmissuhteen merkitys ei olisikaan vain peittää ja piilottaa omia pelkojaan. Vaan antaa niiden tulla näkyville, että ne voi antaa parantua hyväksyvässä ilmapiirissä pois. Kun en tuomitse itseäni, ei kukaan muukaan sitä voi tehdä. Mutta niin kauan kun tuomitsen itseni, niin kauan tuomitsen muutkin. Entä jos ottaisimme rakastavamman asenteen ja suhtautumisen elämään. Armollisuuden. Hyväksymisen omille tunteilleen ja sallia toistenkin tuntea. Päästää irti omistamisen halusta. Ei toista ihmistä tarvitse omistaa, voidakseen sitä Rakastaa. Jos rakkaus vaatisi uhrin, siellä olisi pelko. Voisimmeko me viimein alkaa avartamaan katseitamme ja katsomaan millaiseen muottiin olemme rakkauden survoneet. Todellinen Rakkaus ei mahdu mihinkään muottiin, koska se on muotoa vailla oleva. Miksi me olemme keksineet rakkaudenkin uudelleen? Ettei se enää olsikaan kaiken kattavaa, vilpitöntä ja puhdasta. Olemme laittaneet niin monta leimaa rakkauden päälle, ettemme enää todellista rakkautta sen takaa tunnista.

Määritätkö oman arvosi sillä mitä muilta saat? Silloin kompastut itseesi, sillä kukaan toinen ei voi antaa sinulle sitä mitä eniten kaipaat. Haluat olla rakastettu ja arvostettu, mutta se ei täyty toiselta. Rakkauden malja sinussa on aina vajaa, ennen kuin ymmärrät että vain itse voit oman maljasi täyttää. Mikään ulkopuolinen ei siihen vaikuta. Sen näet selvästi siinä hetkessä, kun et tarvitse keneltäkään mitään ja olet silti onnellinen… ja huomaat kadottaneesi sen silloin kun haet huomiota ja hyväksyntää toisilta kokeaksesi olevasi kelvollinen. Miten uskot toisen voivan täyttää tyhjyyden sisälläsi, jos et sitä itse kykene tekemään? JOs odotat toisen rakastavan sinua, ennen kuin itse voit itseäsi rakastaa, saat odottaa ikuisesti. Jos hyväksyt tilanteen ja Rakastat itseäsi siitä huolimatta, voi Rakkaus alkaa laajenemaan myös ulkopuolellesi.

Minä haluan vain herättää sinut pohtimaan ja kyseenalaistamaan. En minä sano olevani oikeassa. Mutta myös siinä on lahja sinulle, mikäli ajatukseni nostaa vastustusta mieleesi. Sillä juuri siinä on asia mitä sinun olisi hyödyllistä kyseenalaistaa. Minä itse olen ainakin niin kauan sokeasti uskonut tarinoihin mitä minulle on kerrottu, kyseenalaistamatta että onko se todella niin vai voisiko tämän nähdä jotenkin toisin.

Todellista Rakkautta voisi kuvata kynttilän liekkinä, josta riittää jaettavaksi jokaiselle.

Miten seksuaalisia mielitekojaan haluaa toteuttaa on sitten aivan eri asia, ei sitä pidä Rakkauteen sotkea. Toki se voi ilmetä myös Rakkauden läsnäollessa. Lähinnä ajatuksena nyt ettei himojaan ja viettejään sekoittaisi Rakkauteen, kun niillä ei ole mitään yhteyttä. Rakkaus on mielen ja sydämen jakamista toisen kanssa, ei kehon jakamista.

Eniten minä olen rakastanut niitä ihmisiä jotka eivät ole olleet fyysisesti läsnä elämässäni. Ei se ole estänyt rakkauttani, se on helpottanut sitä sillä silloin ei ole ollut vaatimuksia vaan saa vain rakastaa. On se myös ollut turvalista ja helppoa, sillä silloin ei ole tarvinnut katsoa omia pelkojaan niin läheltä. Sittemmin olen lähtenyt tutkimaan ja kyseenalaistamaan kaiken mitä luulen tietäväni todeksi. Eihän se helppo tie ole ollut, paljon helpompi olisi ollut tyytyä maailman rajaviivoihin ja muotteihin ja olla ”normaali”. Mutta se ei olisi koskaan minua tyydyttänyt kun sisällään on tiennyt, että täytyy olla jotain muutakin.

On opittava kuuntelemaan itseään ja on opittava hyväksymään itsensä. Sen jälkeen alkaa avautumaan se, ettei oikeasti tarvitse ketään täydentämään ja rakastamaan itseään kokonaiseksi. Koska alkaa havaita, että minussa on jo kaikki elementit. Minä voin itse kyllä jakaa rakkautta kaikille kohtaamilleni ihmisille, mutta tarve saada jotain toiselta häviää. Sivutuotteena tulee luonnostaan rakkaus joka laajenee ja sitä tietenkin silloin saa myös takaisin toisilta, kun sitä pyyteettömästi jakaa ensin itse itselleen ja toisille. Se on tervettä itsekkyyttä kuunnella itseään, että mikä tekee minut onnelliseksi. Sillä kun itse on onnellinen, ympäristökin saa tuntea sen laajenevan tunteen. Ajattele, jos jokainen voisi tehdä onnestaan käsin asioita, ei se lisäisi itsekkyyttä vaan halun jakaa. Vapauden Rakastaa, ei oman edun tavoittetua. Se yhdistäisi, ei erottaisi.

(Kuva Ulrike Hirsch)