Kaikki mitä tunnemme, näyttipä tunteen aiheuttaja olevan näennäisesti mikä ulkoinen seikka tahansa, herää aina sisällämme. Mikään ulkopuolellamme oleva asia ei saa sitä aikaan, vaan oma menneisyyden reppu mitä kannamme mukanamme. Siinä repussa on kaikki kokemuksemme ja uskomuksemme, ja sitä ammennamme jokaisessa reaktiossamme ympäröivään maailmaan. Suutumme jostain tai ilahdumme jostain muusta asiasta, vain ehdollistumiemme takia. Olemme kuin Pavlonin koirat. Tiedostamaton mielemme ohjailee meitä jokaisessa käänteessä. Meillä on tuhatmäärin uskomuksia ja ”totuuksia” kaikesta mitä näemme ja koemme, ymmärtämättä jokaisen olevan vain menneisyyden ehdollistuma.
Kehoamme kyllä treenaamme ja vaalimme ja puunamme, mutta mielemme annamme olla täysin kuriton vailla mitään mieltä. Luulemme voivamme ulkoisilla asioilla muuttaa ja parantaa elämäämme, tajuamatta kaiken lähtevän aina ensin ajatuksesta. Syvällä sisimmässämme me uskomme olevamme jonkinlaisia, viattomia tai viallisia, arvokkaita tai arvottomia, kelvollisia tai kelvottomia… Mitä tahansa erilaisia muotoja ne ottavatkaan. Sen syvän alitajuisen uskomuksen kanssa me katselemme maailmaamme ja näemme sen uskomuksen läpi kaiken tapahtuvan. Hyvät uskomukset harvoin ovat meille haitaksi, mutta ne pienuuteen ja riittämättömyyteen perustuvien uskomusten vaikutukset nousevat toisinaan suureenkin mittasuhteeseen elämässämme. Niihin asioihin mihin olemme kinnittyneet toistuvat elämässämme eri muodoissa ja erilaisina tilanteina, ja ollessaan liian lähellä omaa tarinaansa ei välttämättä kykene näkemään laajempaa kuvaa mikä kertoo saman tietyn asian kertautuvan ja kietoutuvan jokaisen näennäisesti erilaisen tarinan ytimeen.
Jaottelemme elämämme eri osa alueisiin, vaikka kaikki on täysin samaa omaa elämää näyttäytyen vain erilaisuutena. Tiedostamattamme teemme asioista ja tilanteista itsellemme epäjumalia, pienentäen itsemme maanmatoseksi tämän asian edessä. Kenelläkään muulla ei ole sitä valtaa, mikä meillä itsellämme on omaan mieleemme. Itse vain voi uskoa omaan rajallisuuteensa ja maailman tehtävä ympärillä on vain toteuttaa toiveesi. Maailma ei ole hyvä tai paha paikka, se on neutraali. Uskomukset on ne jotka värittävät maailman jonkinlaiseksi. Maailma ei itsessään tee meille mitään, vaan uskomuksemme siitä tekevät.
Valitettavan usein kuulee sanottavan ”en minä noin ajattele!” ”Ei minussa ole tuollaisia piirteitä!” ”Kyllä minä toimin tässä nyt oikein!” …. mutta kun asiaa alkaa tutkimaan tarkemmin ja ajatusrakenteita purkamaan näkyviksi, asiat avautuvatkin aivan uudella tavalla. Aletaan näkemään uskomusrituaalien taakse, jolloin päästään käsiksi siihen syyhyn mitä maailma heijastaa seurauksena takaisin itselle. Jos yritämme saada mitään ulkopuolista kokemusta muuttumaan, on aina ensin käännyttävä sisään päin ja tarkasteltava todella rehellisesti omia mielen liikkeitä ensin ja sen jälkeen muutos on mahdollinen myös ulkopuolella. Mikään ulkopuolellamme ei muutu, ellemme muuta mieltämme ensin sen suhteen. Se on äärimmäisen yksinkertainen kaava. Mikä siitä tekee vaikean, on meidän kieroon kasvanut ajatusmaailmamme. Kun erottelemme jokaisen asian yksiköiksi, emme kykene näkemään metsää puilta eli kokonaiskuvaa, vaan keskitymme penkomaan suurennuslasilla yhtä hiukkasta uskoen näkevämme syyllisen siinä.
Viattomuudenkin olemme omaksuneet niin nurinkurisesti kuin olla ja osaa. Sillä ainahan syyllinen täytyy löytyä, jos minä olen viaton niin silloin sinun täytyy olla syyllinen. Mikä hinku meillä on etsiä syyllistä muuten kuin siksi, että se todistaisi oman syyttömyytemme. Entä jos voisikin olla niin radikaali ja todeta, ettei kenenkään tarvitse olla syyllinen ja silti minä voin olla viaton. Meissä kenessäkään ei ole todella mitään vikaan. On vain katsonta kantoja ja määritteitä oikealle ja väärälle. Eikä se huononna arvoamme tai tee meistä viallisia jos joskus teemme jotain ”väärin”. Sekin on vain kokemus itsessään ja neutraali sellaisenaan, ellemme täytä kokemusta menneisyyden tarinoillamme. Mikään oikea tai väärä teko ei määritä meitä ja meidän todellisuuttamme. Vaikka meillä on suuri tarve lokeroida ja määrittää jokainen asia ja erityisesti toiset ihmiset, kategorisoida ne ja laittaa lukko päälle ettei vain ole mahdollista muuttua. Silti syvällä sielun tasolla me jokainen olemme täydellisiä, yhtä arvokkaita ja rakkaita. Se mitä kokemuksia haluamme tässä elämässämme luoda maailman kuvaamme, ei kerro mitään todellisesta itsestämme. Eikä ole viimeinen totuus kenestäkään. Yhdellä ajatuksella voi muuttaa koko maailmansa täysin toisenlaiseksi, yhden syvimmän uskomuksen kumoaminen voi mullistaa koko todellisuutesi. Mutta siinä piilee se pieni mutta. Olemmeko halukkaita kokemaan jotain muuta kuin tuttua ja turvallista. Olemmeko halukkaita muuttamaan ajatuksiamme ja uskomuksiamme. Vai olemmeko mieluummin oikeassa, vaikka vaakakupissa olisi se toinenkin puoli – olla onnellinen.
Voit sanoa olevasi onnellinen ja silti kritisoit politikkoja tai säätä. Voit väittää olevasi tyytyväinen elämääsi, mutta joka käänteessä parjaat naapurin typeryytä. Sanot ettei elämässäsi ole mitään vikaa, kunnes seuraavassa lauseessa vaadit enemmän velvollisuuksia yhteiskuntaan.
Pidät asioita ulkopuolellasi olevina, mihin sinulla ei ole vaikutusvaltaa vaan vain tarve jupista niistä. Ensinnäkin oletko onnellinen silloin kun vahdit toisia. Toiseksi uskotko todella asioiden olevan ulkopuolellasi, sinähän sitä ärsytystä parasta aikaa koet. Kolmanneksi muuttuuko asia sillä että sinä sitä harmittelet. Josta päästään taas valintaan oikeassa vai onnellinen. Ei se niin vaikeaa ole, me vain mieluummin olemme oikeassa. Eikä se olemmeko oikeassa tai väärässä jonkun toisen silmissä ole merkityksellistä, vaan se mitä me sisällämme koemme.
Kun asioita työstää omassa itsessään, alkaa huomaamaan niiden menettävän arvoaan ja tulevan neutraalimmiksi kokemusmaailmassamme. Voimme silti reagoida ja huutaa pää punaisena jonkin uskomuksemme hyväksi ja seuraavassa sekunnissa olla iloisia ilman mitään syytä. Ajatuksiin takertuminen putoaa pois. Olo kevenee ja sisäinen onnellisuuden tunne kasvaa. Elämää ei tarvitse enää ottaa niin vakavasti ja voi vain tehdä huomioita itsestään. Nyt näytän reagoivan mennesyyden kokemuksellani tähän asiaan. Se taas helpottaa palaamista tähän hetkeen mielen syövereistä ja toteamaan ettei mitään ongelmaa ollutkaan. Ongelma on ongelma vasta kun sen nimeämme niin, voisimme myös sanoa sitä mahdollisuudeksi johonkin uuteen. Ja siinä on avain uuteen kokemusmaailmaan, kun ei tarvitse enää syyttää mitään muuta omista tunteita tai hakea sitä rakkautta ulkopuoleltaan. Sillä kaikki kokemukset ja tunteet on jo sinussa. On oma valintasi mitä niistä vaalit sisälläsi, sen tulet näkemään maailmassasi ulkoisina asioina ja kokemuksina.
“The presence of fear is a sure sign that you are trusting in your own strength.” W-48.3:1
Vastaa