Muutos vaatii itseensä panostamista.

Koetko sinä tyhjyyttä ja elämän tuskaa. Sisäistä merkityksettömyyttä. Turrutat itsesi Netflixillä ja jäätelöllä. Kaikki tuntuu niin turhalta, omalla elämällä ei ole mitään merkitystä. 

Tälläinen minun elämäni on ollut aiemmin, pieniä valonpilkahduksia lukuunottamatta. Arki on ollut ankeaa ja töihin on ollut ahdistava herätä. Elämässä ei tapahdu mitään. Se täydellinen tyhjyys sisällä, mistä ei ole ollut ammennettavaa. Monet kerrat olen yksin kotona miettinyt, että loppuisi tämä elämä – en jaksa enää. Ei, että koskaan olisin kyennyt itselleni mitään tekemään. Lähinnä vain toivoi katoavansa kokonaan pois, kun ei tuntunut muutenkaan olevan olemassa. 

Se jos mikä on todella elinvoimaa syövää. On koko ajan niin henkisesti väsynyt, ettei vain jaksa nähdä pilkahdustakaan paremmasta. Ei tiedä mitä voisi tehdä, että elämä muuttuisi elettäväksi. Ja vaikka saisi maailman parhaat työkalut, että näin muutat elämäsi, ei vain ole voimia haluta tehdä mitään sen eteen itse. Toivoo vain, että joku tulisi ja pelastaisi.

Onko sinulla koskaan ollut tälläsiä oloja?

Yksinäisyys ja sen kautta tuleva tyhjyys on luvattoman yleistä nykyään. Ennen oli heimot ja suvut, jotka pitivät yhtä. Nyt kaikki jätetään oman onnensa nojaan. Vanhukset heitetään laitoksiin kuolemaan ja hylkiöt jotka ei perusta omaa perhettä jätetään kylmästi huomiotta, koska pitäisihän nyt lapsia tehdä. Yhteisöllisyys ja toisesta välittäminen on varmaan minimissään koko ihmisen historian. 

Tähän me olemme tulleet itsekkyydellämme ja välinpitämättömyydellämme. Puutteen ajattelulla, että minun on saatava kaikki viis tuosta toisesta. Ja kun mielessä on se puutteen ajatus vahvasti koodattuna alitajuntaan, on lasi aina tyhjä ja miten sinä tyhjästä tarjoaisitkaan toiselle?! Puutteen ja erillisyyden ajatus on vienyt meidät niin kauas pyyteettömästä rakkaudesta ja jakamisesta. 

Mitä puute sitten on. Se on vain ajatus mielessäsi. Toki se näyttäytyy erittäin konkreettisina asioina elämässäsi, tietenkin koska se ajatus on mielessäsi. 

Ja mitä sille sitten voisi tehdä. Ensin on löydettävä pieni halu sisimmästään muutokselle. Sillä kukaan ei sitä voi sinulle kultalautasella ojentaa, ja vaikka ojentaisikin sinä työntäisit sen pois, koska et kykenisi näkemään lahjaa tarjottimella.

Siinä vaiheessa, kun sinä suostut ottamaan ensimmäisen askeleen, maailmankaikkeus/jumala/rakkaus miksi sitä haluatkaan kutsua, ottaa riemuiten loput tuhat askelta puolestasi! 

Miksi siis emme viitsi nähdä sitä vaivaa, että edes sen yhden askeleen ottaisimme? Koska mielemme askartelee vain menneiden ajatusten parissa ja sieltä menneisyydestä käsin katsottuna se tuntuu mahdottomalta, että mitään uutta voisi elämään tulla. Ja se epäusko on niin suuri, mikä työntää pois kaikki tilaisuudet uuden astua elämääsi. 

Ketään toista ei voi työntää tälle tielle, vaikka kuinka haluaisi lähimmäistään auttaa. Sivusta on aina helppo huudella viisaita neuvoja, kun ei itse seiso niissä saappaissa mistä käsin toinen elämää katselee. Ja ennen kun on saanut kosketuksen ja pakottavan halun muutokselle, on vain niin paljon helpompi jäädä vanhaan kurjuuteen. Me ihmiset olemme niin peruslaiskoja otuksia, ettemme tee mitään kuin vasta viimeisessä hetkessä. Siksi usein tietoisuuden heräämisprosessin saa liikkeelle vasta todella dramaattinen pysäytys kuten syöpä, kolari tai läheisen kuolema. Siinä vaiheessa ihminen voi alkaa kyseenalaistamaan maailmankuvaansa. 

Haluatko sinä odottaa, että elämä vetää maton jalkojesi alta? Kun voisit tehdä pienen työn itsesi hyväksi ja alkaa avautumaan sydäntietoisuudelle lempeästi. Jokaisella se on edessä ennemmin tai myöhemmin. Joten miksi vastustaa väistämätöntä ja pitkittää kärsimystään? Kun maailmankaikkeus haluaa vain sinun löytävän oman potentiaalisi. Ilon, onnellisuuden ja rakkauden sinussa. 

Yksinkertaisesta asiasta on vaikea tehdä monimutkaista. Mutta kyllä me ihmiset kykenemme lähes mahdottomaan, joten se jo kertoo meidän voimastamme! Kuinka saamme käännettyä helpon vaikeaksi ja hyvän huonoksi. Runsauden puutteeksi ja rakkauden vihaksi. Sellaisia epeleitä me olemme, ja joukossa tyhmyys tiivistyy. 

Joukossa olisi myös valtava potentiaali ja mahdollisuus tietoisuuden ja rakkauden laajentamisella! 

Uusi tapa on valittava tietoisesti, vanhan me osaamme jo unissammekin ja täysin tiedostamatta. Vanhaan tapaan elämä on autopilotilla eloa, alitajunnassa on valmiit ohjelmoinnit kaikkeen, reagointi mallit joka tilanteeseen. Tämä autopilotti hoitaa hienosti työnsä. Mutta joskus on tartuttava ohjaimiin aivan itse, ja oltava elämänsä kapteeni mikäli haluaa kurssia muuttaa eikä olla enää orjalaivan kyytiläinen. 

Tämä viesti ei tietenkään ole niille, jotka ovat vielä täysin onnellisia elämän orjuudessa. Vaan niille joissa herää halu muutokseen! 

Sinussa on potentiaali mihin vain sydämesi janoaa

Lähdetään yhdessä työstämään ja herättämään sydämesi toiveita eloon. Avautumaan elämän ilolle, löytämään syy herätä aamuisin. 

Jos sinulla ei ole mitään mitä haluaisit elämässä, sekin on vain vastustusmekanismi. Pelko pettymykseen toteutumattomista unelmista.

Muutos vaatii itseensä panostamista. 

Kun alkaa löytää rakkauden itseään kohtaan, alkaa muutos näkyä myös ympärillä. Ei voi todeta, että mutta kyllä muut ovat tärkeämpiä. Tai on itsekästä laittaa itsensä etusijalle. Mutta mietippä uudelleen, jo lentokoneen turvallisuus ohjeissa kehotetaan laittamaan happimaski ensin itselle, että sitten voi auttaa muita. Jos sinulla ei ole happea itsellesi, miten voit antaa sitä toisille. Jos et rakasta itseäsi, mistä muusta kuin puutteesta käsin luulet voivasi antaa rakkautta toisille. Ja juuri sen puute ajattelun takia tunnemme vain rakkauden irvikuvan jonka varjolla voi tehdä ja vaatia järjettömiä. 

Sitä me lähdemme nyt muuttamaan, irvikuvasta todellisen rakkauden ilmentymäksi. 

Miltä kuullostaa? Oletko mukana? 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com