RauhanSydän

Miksi minusta tuntuu että elämme aivan mielenvikaisessa maailmassa. Todella suuressa kahtiajakoisuudenssa. 

Tai ehkä se on vain minun maailmani joka näyttää mahdottomalta olla ja elää. Pelko ja rakkaudettomuus ovat näytelleet niin suurta osaa. 

Kuinka täytyy hinnalla millä hyvänsä peittää oma inhimillisyytensä ja esittää yli-ihmistä kaikenlaisilla roolisuorituksilla. Ei ole uskallusta olla se mikä on, sillä täytyisi olla paljon enemmän ja parempi. 

Media ruokkii ja vaatii koko ajan suurempaan. Kulutushysteriaan ja sodankäyntiin kaikilla elämän osa-alueilla. Koko ajan täytyy olla nousujohteinen ura näkymä, koko ajan täytyy saada enemmän rahaa, koko ajan täytyy ostaa mitä järjettömämpiä asioita itselleen. Täytyy omistaa. Täytyy kontrolloida. Täytyy hallita. Täytyy olla paras. Saman aikaisesti täytyy pelätä sairauksia, työttömyyttä, rahattomuutta, sitä ettei olisikaan ”yhteiskunta kelpoinen”…

Tuomion päivä koittaa jos et ole sellainen. Ethän silloin ole kelvollinen ihminen. Yhteiskunta vaatii sitä ja tätä. Toiset ihmiset arvostelevat sinua rooliesi mukaan, rahamäärän mukaan, omistamiesi asioiden mukaan. 

Kaikki se saa aikaan lisää erillisyyttä. Kuka uskaltaa olla enää oma itsensä. Silloinhan poltettaisiin roviolla, jos toiset tietäisivät mitä todella ajattelen tai tahdon elämältäni. 

Mutta onko se totta? Kakki pelkäämme samoja asioita, niiden muiden mielipiteitä itsestämme. Mutta mitä me todella pelkäämme on omat ajatuksemme mitkä siirrämme toisen nimiin.

Pelosta ja pakosta käsin toimiminen on todella kuluttavaa. Itsekkyys johtaa välinpitämättömyyteen. Ja lopulta elämän merkityksen katoamiseen. Miksi nykyisin on niin paljon masennusta. Koska yhteiskunta ruokkii sitä säännöillään. Ihmisille ei anneta mahdollisuuttakaan ajatella itse. Koska kaikki on pakon sanelemaa. Yhteiskunta toimii puutteesta, kun mikään ei riitä, ja vaatimuksista toiseen ihmiseen kadonneen luottamuksen ansiosta. 

Sydänlähtöinen toiminta ja yhteisöllisyys ovat avain asemassa uutta maailmaa luodessamme. Lopulta pelon voiman on väistyttävä rakkauden tieltä. Niinkuin pimeys väistyy valon edessä. 

Se on meissä jokaisessa valinnan mahdollisuutena. Kumpaa sinä ruokit pimeyttä vai valoa ajatuksillasi ja teoillasi? Oletko sinä tietoinen ajatuksistasi ja niiden voimasta? Oletko vielä täysin ulkopuolisten asioiden ohjaama, vai joko olet alkanut hahmottaa oman osasi luomistyössä?

Pimeyden voimat ovat hallinneet tuhansia vuosia elämiämme, olemme turtuneet ja tottuneet elämään puutteessa. Kuinka kaikki on vaikeaa ja työlästä, vaatimukset lisääntyvät ja otteet kovenevat. 

Pikkuhiljaa valo on alkanut lisääntymään ja muuttamaan käsityksiämme, uskomuksiamme ja toimiamme. 

Viime vuodet ovat antaneet ihmisille luvan ja mahdollisuuden voimakkaan pysähtymisen ja punnitsemisen äärelle. Toiset ovat vielä todella kiinni pelossa ja vanhan maailman tavassa toimia pimeyden airueina, näkien vain pelon sanelemat säännöt ja ulkoiset uhkakuvat. 

Mutta olen huomannut monien alkaneen tiedostaa yhä enemmän elämän moniulotteisuutta ja valinnan mahdollisuutta. Sitä omaa voimaa, mikä jokaisessa yksilössä piilee. Ja sitä muutos voimaa mitä voimme omalla toiminnallamme edistää. 

Jokainen on oman universuminsa päätähti, kirjailija sekä elokuvansa ohjaaja. 

Sitä kaikkea on huimaa olla todistamassa ja itse heräämässä siihen uuteen maailmaan missä ei pelko enää hallitsekkaan. Mutta kyllä koko ajan saa olla todella tarkkana oman mielensä kanssa, ettei se vie mukanaan pelon tarinoihin. 

Pari hauskaa elävän elämän esimerkkiä.

Minulla on kolme kissaa, alkukesän vastustin punkkien ilmenemistä kissoissani ja hölväsin niitä eteerisillä öljyillä suojatakseni kauheilta punkeilta. Ja arvata saattoi, että useamman punkin sain niistä napsia pois. Nyt en ole pariin viikkoon viitsinyt nähdä vaivaa ja yllättäen ei myöskään yhtään punkkia ole ilmennyt. Sama hauska ilmiö on ollut paarmojen kanssa, huomioin sen ja sanon sille ”jos hauat tulla tapetuksi, voin sen tehdä.” Se joko laskeutuu käteni alle tai katoaa. Ja kolmas tarina metsämansikoista, kun pelkäsin toisten tallovan pihaltani mansikat, ne kuivuivat pystyyn. Niin ei kumminkaan käynyt hieman kauempana, mistä löysin mielettömän herkullisia mansikoita läjäpäin. Yksinkertaista. Pelko ja vastustus on vain se joka meitä estää kohtaamasta asioita ja sallimasta vapautua siitä. 

Ehkä tarinat kuullostavat hassuilta ja kyllä järkiminä varmasti löytäisi näihin varsin pätevän ”todellisen”selityksen… mutta silloin se tarttuisi vain yhteen tarinaan pitäen sitä oikeana ja estäen muiden mahdollisuuksien esiintymästä. Niin oikeassa oleminen estää ihmeiden ilmenemisen.

Ja se on vielä niinkin, että kun kaksi tai useampi keskittää uskonsa johonkin, sen voima moninkertaistuu. Niin hyvässä kuin pahassakin. Siksi itse olen vältellyt kaikkia joiden usko puutteeseen on vielä liian todellinen heille. On paljon helpompi muuttaa omaa mieltään, kun sitä ei kaikessa kyseenalaisteta, epäillä ja yritetä vetää vanhaan ajattelutapaan. Myönnän, olen heikko, en jaksa todistella jotain mitä toinen pitää aivan utopiana. Olen kyllä sitäkin yrittänyt… Täyttä hulluutta, sillä halun muutokseen on lähdettävä ihmisestä itsestään.

Minun heikoinlenkkini on ihmissuhteet. Miltä aika hyvin olen itseni säästänyt. Olen kyennyt ottamaan vain pieninä määrinä vastaan kohtaamisia. Turvani on yksinäisyydessä. Silloin erillisyys on paljon helpompi kestää, kuin erillisyyden tunne ihmisen ollessa vieressä. Toisen ihmisen läheisyydessä odotukset ja vaatimukset kasvavat, niin itseä kuin toistakin kohtaan. Kokee olevansa täysin viallinen, kun ei kykene rakastamaan kehoja – näkien vain niiden puutteellisuuden. Haluttomuuden joutua ristiriitoihin ja pelon tarinoiden nujertamaksi. Samalla kaivaten yhteisöllisyyttä samanmielisten ja -henkisten ihmisten parissa. Ihmisten joiden kanssa voisi kohottaa yhdessä energiatasoja, tippumatta siihen ainaiseen pelon loukkuun mikä estää yhteyden ja läsnäolon ilmenemisen. 

Sydänyhteyttä, kehojen sijaan. Eikä se poista kehon olemassaoloa, se vain asettaa sen eri rooliin. Tärkeysjärjestys muuttuu. Silloin täytyy kohdata toinen syvemmällä tasolla, koska ei voi enää piiloutua kehon suojiin. Ei voi pitää erillisyyttä yllä kehon välityksellä, sillä kun odotukset ja vaatimukset keholle ja sen rooleille tippuu pois, jää jäljelle vain puhdas yhteys.

Se on niin huvittavaa, miten se todella on niin, että mistä pidät kiinni vastustaen se varmasti pysyy tai vaatien mikä työntää asiaa pois. 

Herätään tiedostamaan oman elämämme sudenkuopat, miten ne voisi nähdä toisin ja vältää. Olen täällä tukenasi, kun haluat sukeltaa mielenmaisemaasi, auttaen sinua laajentamaan näkemystäsi. Omaelämä on usein liian lähellä nähtäväksi selkeästi. Yhdessä olemme vahvempia ja selkeys lisääntyy jokaisen ahaa elämyksen kautta.

Minä todella haluan olla läsnä matkallasi tukien kulkuasi, yksin pärjäämisen aika on nyt ohi. Pelkotarinoihin samaistuminen saa nyt riittää. Toisten syyttäminen ja syyllistäminen ei vain enää palvele, sillä voimme käyttää voimaamme niin paljon paremmin!