RauhanSydän

Mikä meistä tekee niin suuria oman mielemme vartioita? Ettei toisella ole mitään asiaa minun ajatuksiini. Kuvittelemme voivamme pitää yhteyden pinnallisena, leikkien ihmissuhde leikkejä. Ajatellen, annan itsestäni vain niin vähän kuin mahdollista. Viedään huomio maailman tapahtumiin, ettei vain tarvitse avata omaa sisintään. Täytetään elämä netflixillä, harrastuksilla ja kaikilla muilla mahdollisilla ajanvietteillä, ettei vain tarvitse pysähtyä tuntemaan, kokemaan ja kommunikoimaan sydämestä käsin. Emme halua tutustua edes itseemme, saati toisen sisimpään! Kauheata kuinka se pelottaa meitä, jos siihen joutuisi! Äkkiä vain lisää aktiviteetteja, ettei ole aikaa sisäisen maailman katsomiseen. 

Toisille elämä antaa täydellisen mahdollisuuden pysähtymiseen, raivaten kaiken muun pois, esimerkiksi sairauden avulla. Mutta osaammeko arvostaa sitäkään? Hyvänen aika kuinka se tuntuu rangaistukselta, seinät kaatuu päälle, televisiosta loppuu viihdyke. Pakko päästä pois itsen läheltä keinolla millä hyvänsä!

Tai miten upeaa on keskittyä toisten ihmisten elämään, oman sijaan. Kuinka se naapuri on sellainen ja täti tälläinen. Miten sekin meni niin tekemään, kyllä minä olisin tehnyt paremmin. Ompa puolisoni ärsyttävä, eikä ajattele minua lainkaan. Lapset ei välitä eikä auta, ovatpa he itsekkäitä. Katso nyt tuonkin valintoja, ei mitään järkeä. Kuka sekin luulee olevansa kun noin käyttäytyy…. Onko tuttua? 

Ihmisen mieli on huikea mekanismi. Täynnä potentiaalia. Ja mihin me sitä käytämme? Turhanpäiväiseen tarinoiden keksimiseen, kuinka välttää elämää. Juonimiseen, kuinka estää onnellisuuden ilmeneminen. Huoliin ja murheisiin, ettei vain tarvitse Rakastaa. Väistelyyn ja viivyttelyyn, toisten syyttelyyn, ettei vain tarvitsisi ottaa vastuuta omasta elämästään. 

Kiellämme elämän, koska haluamme niin vakaasti uskoa kuolemaan. Ja teemme kaikkemme saavuttaaksemme tuomiomme, jonka itsellemme määritämme. Pidämme kyllä huolta myös siitä, että syyllisyys on kaikkien ohjaava voima. Viha ja vaatimukset turruttaa meidät toimimaan, niinkuin yhteiskunnassa kuuluu. Kyseenalaistamatta mitään. Katsomme vain menneisyyttämme ja uskomme kaiken menevän juuri niin kuin on aina ollut. Mikään ei voi muuttua! 

Sillä ajatuksella ei voikkaan, koska emme anna sille mitään mahdollisuutta. 

Pelkäämme niin suuresti, että mitä tapahtuisi. Emme uskalla ottaa riskiä. Heittäytyä. Mitä nyt muutkin sanoisi,  jos alkaisin elää?! Eihän se ole sallittua. Meille on kyllä selkeät roolit tehty ja niissä on pysyttävä. 

Luulemme elämän olevan jotain mitä saavuttaa. Onnen tulevan ulkoisista asioista, kuten raha – valta – kunnia – status – puoliso – lapset. Ulkoistamme aina oman onnemme, vaatien sitä tulemaan luoksemme sitten kun saan sitä ja tätä. Samoin kuin rakkauden, sinun on rakastettava minua sanomme puolisollemme rivien välistä. 

Milloin tulee se hetki, että haluat oikeasti olla onnellinen? Milloin haluat itse olla Rakkauden generaattori? Milloin otat vastuun tunteistasi ja päätät mitä haluat tuntea? Milloin ajattelit valita kärsimyksen sijaan onnen? Milloin syyttelyn sijaan syyttömyyden? 

Meillä on todella paljon ohjelmointeja. Meidät on syötetty täyteen pelko pohjaisia uskomuksia. Ja me uskomme niihin…. Kunnen tulee se hetki, että haluaa alkaa kyseenalaistamaan omia uskomuksiaan. 

Se vaatii halua nähdä maailma uusin silmin. Se vaatii halua päästää irti muista ja alkaa tutustumaan itseensä. Kaikki tämä tapahtuu mielen tasolla. Mitään ulkoista ei tarvitse eikä edes voi muuttaa, mutta kun muutat mieltäsi maailman suhteen, maailma alkaa muuttua siinä sivussa vastaamaan uutta maailmankuvaasi. 

Miltä uusi maailmasi sitten voisi näyttää?!

Sitä ohjaa Rakkaus (kun vanhaa maailmaa ohjaa pelko). Rakkadellisessa maailmassa ei osoitella sormella toisia, miten he voisivat tehdä asioita paremmin. Rakkaudellisessa maailmassa aletaan ymmärtää kaiken lähtevän itsestään. Sota syttyy puolustautumisesta, joten kun lopettaa puolustautumisen ja alkaa rauhan tilasta kommunikoimaan, muuttuu sota rauhaksi. Kukaan ei voi kauaa sotia yksin, vaan siihen tarvitaan aina kaksi.

Pelko aiheuttaa hyökkäyksen ja puolustautumisen. Rakkaus on sallivaa ja hyväksyvää. Siinä lepää sen vahvuus. Sillä kun on rakkaudellisessa omassa voimassaan, ei kukaan voi keikuttaa venettäsi. Kun mielesi on tyyni, ei sinun tarvitse puolustautua sillä tiedät ettei syytöksille ole aihetta. Ymmärrät myös, että jokainen puhuu vain omista lähtökohdistaan. Jos joku syyttää sinua, hän puhuu vain omasta arvottomuudestaan – ei sinusta millään muotoa. Jos sinä koet tarvetta syyttää toista, voit pysähtyä ja kysyä itseltäsi ”mitä tämä antaa minulle, mitä luulen saavuttavani?” Onko se rakkaudellista. 

Avoimuus syntyy siinä, ettei tarvitse enää piilotella itseään. Hyväksyy oman keskeneräisyytensä. Arvostaa itseään epätäydellisenä olentona.

Avoimuudesta syntyy Rakkaus, yhteys ja yhteenkuuluvuus. Kun ei tarvitse vetää enää muuria ympärilleen, suojellakseen omaa viallisuuttaan, voi sen vapauttaa. Kun uskaltautuu puhumaan avoimesti omista tunteistaan, voi vain huomata myötätunnon ja arvostuksen lisääntymisen. 

Kun molemmat ovat halukkaita näkemään viattomuuden ja rakkauden toisissaan, sekä valmiita luopumaan syyllisyydestään ja valheellisesta itsestään. Ihmissuhde nousee aivan uudelle tasolle, missä voi purkaa omia virheellisiä uskomuksiaan ja laajentaa hyväksyvää kohtaamista. Turvallisesti, sillä silloin ei ole tarve satuttaa toista eikä pelätä itseä satutettavan. 

Uudenlainen kommunikointi taas on avain syvempään yhteyteen ja sydämestä toimimiseen. Se muuttaa maailmaa todella. Se vapauttaa olemaan rakastava oma itsensä. Sitä myöden arvostus kaikkeutta kohtaan kasvaa. Tietoisuus siitä, ettemme ole erillisiä saaria vaan aina yhteydessä toisiimme. Jokainen ajatus ja teko vaikuttaa muihinkin kuin minuun. Jokainen rakkaudeton ajatus lisää erillisyyttä ja pelkoa. Jokainen rakkaudellinen ajatus laajentaa yhteyden tunnetta, sopusointua ja arvostusta.