RauhanSydän

Oletko sinä aikuinen, niinkuin tässä maailmassa opetetaan aikuinen olemaan? Ja suoritat elämää, niinkuin pitää.

Minä en ole kyennyt siihen. Olen kyllä kaikkeni yrittänyt, olla vakava ja hankkia asuntolainan ja olla velkavankeudessa ja rajoittaa elämää, koska pitää tai ei saa – mitä milloinkin. 

Minä olen kokenut syyllisyyttä siitäkin, etten osaa olla oikealla tavalla aikuinen. En ole edes lapsia halunnut pilaamaan elämääni, kun olen osannut sen ihan itse itseltäni evätä. Eihän silloin ole oikeuksiakaan, jos ei velvollisuuksiaan hoida kunnolla. 

Toki lapsia voi hankkia myös pyyteettömän rakkauden oppikouluksi, mutta senkin opiskelun olen halunnut toteuttaa ihan vain oman kantapääni kautta. 

Oletko pysähtynyt miettimään mitkä pelkopohjaiset uskomukset sinua rajoittavat ja ohjaavat elämässäsi? 

Minä en ole muuta tehnytkään sitten viime aikoina. 

Viimeisin löytöni on, ettei minulla oikeastaan ole oikeutta rakkaudelliseen parisuhteeseen, koska en ole aikuinen. Ja luonnollisesti vain aikuisilla on VAKAVA parisuhde. Ja kirjaimellisesti en ole halunnut vakavaa suhdetta, en arkea. En ole pystynyt ymmärtämään, kuinka nopeasti arki astuu rakkauden tilalle läheisissä ihmissuhteissa. Yhtäkkiä ei enää olekkaan onnellista ja ihanaa, vaan sen korvaa vaatimukset ja odotukset – ne pelot.

Koska en ole koskaan aikuiseksi kasvanut, en ole ymmärtänyt miksi kaikki muuttuu niin vakavaksi?! Tottakai olen parhaani tehnyt ollakseni täysin kauhuissani maailman vaatimuksista, joihin en ole kyennyt. Olen toteuttanut kuuliaisesti kilttinä tyttönä ohjelmointeja ja pelännyt uhkakuvia kuinka maailma ei toimi jos ei tottele määrättyä polkua olla ja elää. 

Olen aina kokenut olevani jotenkin outolintu, ymmärtämättä miksi en koe sopivani muottiini minkä yhteiskunta on määrittänyt. Kokenut siitä järjetöntä syyllisyyttä, tietenkin, koska roviolla ne poltetaan jotka eivät alistu toteuttamaan kansakunnan tuhoa.. ja maanpakoon karkoitetaan ne jotka erehtyvät olemaan eri mieltä elämän tarkoituksesta. 

Kyllä maailma on sitten niin ihana paikka olla olemassa. 

Elämä sallii kaiken sen tuskan ja kärsimyksen mitä haluamme kokea rakkauden pelossamme ja arvottomuudessamme. 

Miksi se rakkaus sitten on niin pelottavaa? Enhän minä ainakaan rakkautta pelkää…. Niinpä varmaan. …

Rakkaus vaatii avoimuutta, itselle rehellisyyttä, haavoittuvaksi antautumista. Rakkaudessa ei enää voikkaan piiloutua syytösten ja vaatimusten taakse, vaan joutuukin itse olemaan vastuussa omasta onnellisuudestaan.

Rakkaus pyytää purkamaan ne kaikki panssarit ja suojamuurit, mitkä olet rakentanut ympärillesi uskoessasi suojelevasi niin itseäsi. 

Pelko on opettanut sinut puolustautumaan ja hyökkäämään. Pelko on opettanut syyttämään ja syyllistämään, siirtämään oman syyllisyyden toisille. 

Koska pelko ei ole ymmärtänyt rakkauden olevan aina läsnä, sallien kaiken tapahtuvan. Pelko alkoi rakentaa suojamuurejaan rakkautta vastaan, koska se ei uskonut olevansa rakkauden arvoinen. Se kielsi rakkauden olemassa olon ja keskittyi puolustamaan arvottomuuttaan. 

Rakkaus seurasi sitä kärsivällisesti ja ymmärtävästi syvältä sisältäsi, antaen sinun kokea sen kaiken, että jossain vaiheessa saisit siitä tarpeeksesi ja kääntyisit takaisin rakkauden puoleen, joka ei koskaan ole kadonnut minnekkään. Nyt sen päälle on vain kasattu niin paksu pelon muuri, ettei sitä näe. Mutta tarkalla korvalla voi kuulla sen kuiskauksen kaikkien pelkojen takaakin. 

Sinulla on vain oltava enää se tahto purkaa pelon muurit ympäriltäsi ja sallittava rakkauden valon alkaa loistamaan sydämestäsi laajentaen olemassaolon elämäksi. 

Se mitä olet syvälle sisimpääsi kätkenyt, ei olekkaan niin pelottavaa mitä olet antanut itsesi ymmärtää ja pelon tarinoida mieleesi. Vapauta itsesi harhauskostasi. 

Ja löydät vain puhtaan ja viattoman rakkauden. 

Sitä sinä pohjimmiltasi olet.