Human doing vs. Human being?!

Siinä taas hyvä kysymys, että miksi tekeminen on nostettu jalustalle ja sitä ylikorostetaan tässä maailmassa. Toki sekin on loogista, koska silloin ei jää tilaa olemiselle. Oleminen suorastaan mustamaalataan. On häpeällistä vain olla, kyllä nyt jotain täytyy tehdä. Ja asioiden eteen täytyy tehdä jotain, ei ne muuten tapahdu. 

Noh, kyllä ja ei. 

Tekeminen kyllä tosiaankin tapahtuu, kun on sen aika. Kaikki toiminta tapahtuu luonnostaan, ei sitä tarvitse pakottaa ja saada tapahtumaan. Saati yrittää saada jotain tapahtumaan. 

Mikään ei todellakaan tarvitse tekemistä, se on yksi huikea illuusio mikä meihin on ohjelmoitu. Harhautukseksi, ettemme löytäisi sitä omaa voimaamme olemisen syvimmästä olemuksesta. 

Tämä on taas yksi paradoksi ratkaistavaksi oman kokemuksen kautta. 

Minä olen saanut sen kokemuksen. Useastikkin. 

Mutta mitään ei luonnollisestikkaan tapahdu jos ei ole avoin sille, ei anna mahdollisuutta uuden tulla elämään ja kieltää sen mahdottomana, ja pitää kiinni rajoittavasta uskomusjärjestelmästään. 

Ja mitä enemmän pääsee olemisen tilaan, sitä sujuvammin ja helpommin asiat vain tapahtuvat. Kun taas mitä enemmän yrittää sitä raskaampaa ja vaivalloisempaa asioiden tapahtuminen on. 

Mitä se vaatii on se mielen työ. Purkaa niitä rajoittavia uskomuksia itse itseltään. Kaiken sen, mikä sanoo ettei se ole mahdollista, mikä käskee tekemään ulkoisia asioita sisäisten sijaan. 

Minä olen työskennellyt sisäisen uskomusmaailmani kanssa paljon. Enimmäkseen kotisohvalla istuen. Ja purkanut tälläisiä kuolemattomia lauseita kuin ” ei kukaan kotoa tule hakemaan” tai ”ei kaikkea voi saada” yms…. Päätin siinä samassa myös, etten aio enää koskaan tehdä töitä ja ansaitsen parisuhteen mikä on täydellinen… 

No kas kummaa, kun miehet tulee kotoa hakemaan ja töitäkin tarjotaan ihan vain että haluaisitko tälläisen juuri keksityn työpaikan, kuukausi palkalla tietenkin ja töitä ei ole nimeksikään… Tai, että ilmestyy mahdollisuus muuttaa ihanaan kotiin maalle rauhaan, kun maailmassa velloo liikaa. Ja tottakai olen toiminut, kun toimintaa on vaadittu. Mutta se tapahtuu täysin luonnostaan, ei ponnistellen ja yrittäen. 

Joten todellakin suosittelen sitä oman rajoittavan uskomusmaailman tarkastelua. Ja se on erittäin helppoa, sillä sinulle näkyvä maailma vastaa tasan sinun ajatusmaailmaasi. Haluatko keskittyä kriiseihin, huoliin ja murheisiin, ettei ole riittävästi ja kaikki on rankkaa ja vaikeaa? Se tyyli me osataan todella hyvin, jopa mestarillisesti. Keskitämme niin totutusti luomisvoimamme puutteeseen, kurjuuteen ja kärsimykseen. Uhraamatta ajatustakaan sille, että onko ihan pakko. 

Me emme ole mitään muuta kuin kimppu menneisyyden uskomuksiamme. Ja miten mitään uutta voi tulla maailmaan, jos jatkamme aina vain menneisyyden uudelleen luomista täysin tiedostamattomina ohjelmoituina robotteina?! 

Ja toki voin sanoa, että se on paljon helpompaa pysyä siinä vanhassa ja opitussa. Se ei vaadi meiltä mitään. Kyse onkin siitä, että haluatko aina vain sitä samaa? 

Se haastavampi koulu alkaa siitä, että haluat muuttaa mielesi maailman suhteen jolloin maailma voi alkaa heijastamaan uutta ajatusmaailmaasi. Se vaatii kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä ja halua. Ja ainoa paikka missä sen voit tehdä on itse itsesi kanssa omissa sisäisissä keskusteluissasi. 

Mitä minä uskon todeksi, haluanko edelleen uskoa sen todeksi, voisinko nähdä sen toisin, voisinko muuttaa mieleni tämän asian suhteen? Kuka mieltäni hallitsee, annanko ulkopuolisten tekijoiden vaikuttaa mieleeni ja päättää puolestani mitä ajattelen? Haluanko itse päättää millaista elämää oikeasti haluaisin elää, vai annanko toisten sitä ohjailla? Olenko valmis muuttamaan uskomuksiani, vai haluanko olla oikeassa? Mitä minä pidän mahdollisena ja mitä mahdottomana? 

Kaikki on itsestä kiinni, mihin asioihin huomionsa keskittää. 

Minä olen ollut ihan mestari rajoittaviin uskomuksiin ja pelkoihin keskittyjä. Ja jos minäkin kykenen muuttamaan mieleni maailmani suhteen ja saan näkyviksi muutokset maailmaani mitä olen sisäisellä työllä tehny mielessäni. Täytyyhän sen silloin olla kaikille yhtä mahdollista. 

Se jos mikä on mielettömän mielenkiintoista ja siihen jää koukkuun! Sillä kun asiat alkavat konkretisoitua, miten mielentyöllään muuttamalla uskomustaan asiaan voi nähdä sen todellakin muuttuvan maailmassani. Tai kun muutan käsitystäni jostain ihmisestä, niin sen ihmisen käytös muuttuu siinä samassa hetkessä. 

Silloin maailmasta tulee se leikkikenttä, miksi se on alunperinkin luotu. Kun Jumalan pojalla oli tylsää ja se mietti, että mitä muuta voisi olla keksien maailman dualistisen pelin. Ja kaikki oli hauskaa, niin kauan kunnes Jumalan poika ei mustanutkaan enää nauraa kaikelle sille luomalleen kaksinaisuudelle – hukaten itsensä siihen peliin, unohtaen kyseessä olevan vain hauska leikki. 

Mikä on helpoin tapa tehdä elämästään keveätä, on olla ottamatta mitään vakavasti ja nauraen maailman hulluudelle. Tiedostaen sen olevan vain yksi suuri vitsi. Maailmaa ei tarvitse pelastaa, sinun tulee vain muuttaa mielesi maailman suhteen ja olet pelastanut itsesi siltä. Ethän monopolia pelatessasikaan yritä pelastaa pelilautaa, vaan pelaat pelin ja vaihtaessasi toiseen peliin unohdat samantien ensimmäisen voitot ja häviöt. 

Se että teemme kaikesta aivan liian vakavaa, tekee omasta elämästä vakavaa. 

Kun samaistumme liiaksi pelinappulaan, eli kehoomme, emme kykene näkemään ettemme ole tuo pelinappula. Se vain ankkuroi meidät tähän kokemusmaailmaan, että saisimme kokemuksia. Ei hyviä tai huonoja kokemuksia, vain kokemuksia. Se joka samaistuu peliin, arvottaa kokemukset. Se joka näkee laajemman kuvan pelilaudan ulkopuolelta, näkee jokaisen kokemuksen olevan yhtä arvokas ja kokemisen arvoinen. Silloin jokaisen kokemuksen voi ottaa ilolla ja uteliaisuudella vastaan. 

Elämästä tulee paljon vapaampi ja mielenkiintoisempi paikka. Jokainen kokemus osoittaa vain oman uskomusjärjestelmän ytimeen. Mihin uskon, sen näen maailmassani. Mitä en pidä mahdollisena, se ei maailmaani mahdu. 

Kuinka paljon me esimerkiksi vastustamme ja pelkäämme vanhenemista tai pidämme sitä pakollisena pahana… kun me voisimme vain lopettaa uskomasta siihen. Mitä enemmän sinä toistelet peilin edessä itsellesi kuinka vanhalta näytät, niin arvaa mitä itsellesi uskottelet koko ajan ja millaista todellisuutta itsellesi luot. Samaan aikaan yrittäen muuttaa jollain rasvoilla ja voiteilla tilannetta, keskittyen taas itsesi ulkopuolelle, eli seuraukseen etkä syyhyn. 

Syy löytyy aina mielestäsi, uskomuksistasi, siihen millaista tarinaa kerrot itsellesi. 

Ei ole pienempää tai suurempaa, todellisempaa tai epätodellisempaa asiaa. 

Kaiken sinä luot uskollasi siihen. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s